Hääpareille
Vihdoin on tullut aika hankkia tanssitaito! On sitten kyseessä häävalssi, häätanssi tai montakin tanssia, autamme teitä musiikin valinnassa, häihin kuuluvissa tanssietikettiasioissa, sekä tanssien valinnassa ja opettelussa.
Jos häihinne on reilusti aikaa, alkaen muutamasta kuukaudesta, on kiva vaihtoehto perustanssikurssimme, jossa opitte häävalssin lisäksi muutkin käyttökelpoiset tanssit. ks. perustanssikurssi.
Häävalssikurssi on "yhdenkerrankurssi", jossa opitte perushäävalssin sekä siihen liittyvän etiketin. Yleensä 1 kerta riittää, mutta toiset haluavat tulla vielä toisenkin kerran kertaamaan ja harjoittelemaan. Sopii myös vanhemmille ja bestmanille ja kaasoille. Suosittelemme harjoituskengiksi esim. tennareita tai kävelykenkiä, hääkengät likaantuvat tunnin aikana.
Häävalssikurssi on joka Maanantai klo 18.00-18.45 Kasarmink. 18 30€/pari; käteisellä (salissa ei pankkikortti-laitetta), elokuun loppuun saakka.
Yksityistunneilla voitte hioa häävalssinne mahdollisimman kauniiksi, teille sopivaksi musiikinkin huomioiden.
Yksityistunnilla voidaan myös suunnitella ja harjoitella "häätanssiesitys". Lähtökohtana voi olla joko jokin yhteinen kappale tai jokin tanssi. Opettaja osaa neuvoa vaikka ette itsekään tietäisi vielä mitä haluatte, tansseja ja ideoita on loputtomasti!
Yleisimmin hääparit ottavat häävalssia tai häätanssia varten 1-5 yksityistuntia, joten se ei vaadi mahdottomia uhrauksia.
Tiedustelut ja ajanvaraus
Clara B. 050-303 8800
Leena B. 040-5000 393
Järjestämme myös Polttariporukoille omia tanssihetkiä salissamme. Hinta 200,-
Kysy lisää tanssikoulu@tanssikoulublomqvist.fi!
Jos ette pääse paikanpäälle, myös opetus DVD:ltä voitte harjoitella häävalssia teille sopivana aikana omassa olohuoneessanne!
